torstai 23. marraskuuta 2017

Silhouette Studion laajempien osien vertailu

Mitä eroa on Silhouette Studion eri versioilla? Kannattaako lisäominaisuuksista maksaa?
Itselläni tuli leikkurin kanssa Designer Edition (DE), joten en tiedä mitä olisin kaipaillut, jos minulla olisi ollut vain se perusversio. Huomasin vasta nyt tätä listausta tehdessäni, että esimerkiksi jo aiemmin esittelemäni värin mukaan jäljentäminen on DE-ominaisuus.

Taulukoin eri laajennusten ominaisuudet.

Onko teillä laajennuksia käytössä? Onko käytössä oleva sinulle riittävä vai kaipaatko jotain lisää?

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Ohuen tekstin vahvistaminen leikattavaksi

Osa teksteistä on niin ohkaisia, ettei niiden leikkaaminen ole mitenkään mahdollista sellaisenaan.
Esimerkiksi "Edwardian Script ITC" on hyvä esimerkki.



Tekstiä voidaan muokata marginaalityökalulla (Offset). Marginaalitykalu löytyy oikeasta laidasta keskeltä, tähden mallinen kuvio.


Tekstille tehdään uusi "ulkolaita", valitsemalla ensin teksti aktiiviseksi ja sen jälkeen klikkaamalla Offset.  Marginaalit näyttä tässä vaiheessa oudoilta ympyröiltä tekstin ulkopuolella.



 
Tässä vaiheessa voidaan marginaalin etäisyydeksi määritellä 0,000. Tämän jälkeen lähdetään muuttamaan etäisyyttä pikku hiljaa nuolilla ylöspäin, kunnes näyttää hyvältä.



Itse laitoin tähän tällä kertaa 0,020, mutta joskus voi vähempikin riittää. Sen jälkeen klikataan "Apply". Kuvio näyttää nyt tältä


Ja tekstit näyttävät tältä, kun ne siirretään erilleen. Kirjaimet ovat nätisti yhdistyneet, eikä niitä tarvitse erikseen yhdistää (Weld)





Taas kerran pitää muistaa, että teksti on muokkausten jälkeen kuva. Tässäkin on esimerkiksi J erikseen, eikä siirtämällä siirry kuin palasia koko tekstistä. Niinpä tulee muistaa jälleen ryhmitellä (Group), mikäli haluaa tekstin pysyvän kasassa.


Ä:n pilkkujen kanssa saa jälleen olla tarkkana, vaikka ne ei olekaan yksittäisiä palluroita. Onnistuin ensin hukkaamaan toiset ja nyt en saanutkaan niitä ihan täydellisesti paikalleen.

Tekstin leikkaaminen

Sain Facebookin kautta kyselyn, miten Silhouetella saa tehtyä ja leikattua esimerkiksi Hyvää Joulua -tekstin. Näin joulun lähestyessä, aihe onkin ihan ajankohtainen ja tarpeellinen.

Silhouette Studiossa valitaan ensin vasemman laidan palkista teksti-työkalu.

vasemman laidan palkin tekstityökalu


Valinnan jälkeen klikataan valkoiselle työalueelle ja tämän jälkeen voidaan kirjoittaa haluttu teksti. Teksti voi tässä vaiheessa olla millä tahansa fontilla. Itselläni tuli automaattisesti Arialin Unicodella.



Tässä vaiheessa avataan tekstityökalu oikean laidan työkalupalkista.

Tekstityökaluvalikko

Nyt aktivoidaan kirjoitettu teksti kaksoisklikkaamalla sitä. Tämän jälkeen painetaan näppäimistöstä CTRL + A -yhdistelmää samanaikaisesti, jolloin saadaan koko teksti valittua.


Tekstin ollessa aktiivinen, voidaan tekstivalikosta valita haluttu fontti ja sen näkee suoraan tekstin muutoksena. Itse päädyin valitsemaan "Brush Script MT":n, jossa ei ole juurikaan kapeita kohtia.


Kirjaimet ovat kuitenkin irrallaan toisistaan, joten tässä kohtaa niille kannattaa tehdä yhdistäminen. Yhdistämisen saa tehtyä aktivoimalla tekstin klikkaamalla ja tämän jälkeen hiiren oikealla klikkauksella saadaan valikko auki. Sieltä valitaan suunnilleen puolessa välissä oleva "Weld". Tämän jälkeen tekstin osat ovat irrallaan toisistaan, joten suositteleen ryhmäyttämään ne. Valitaan kaikki tekstin palaset ja klikataan oikealla ja sieltä valitaan "Group". Nyt pysyvät osat taas kasassa, mikäli halutaan muuttaa tekstin kokoa tai liikuttaa tekstiä toiseen paikkaan. Tässä kohtaa tulee toki huomata, ettei kyseessä ole enää teksti, vaan sitä käsitellään kuvana. Toisin sanoen siis tekstivalikon vaihtoehdot eivät ole enää käytettävissä.


Teksti on suoraan valmista leikattavaksi eli tässä vaiheessa voidaan valita ylälaidsasta "SEND" eli lähetä. 

Leikkausasetuksissa menin tälläkin kertaa oletuksilla, koska ne toimii itselläni yleensä hyvin. Jostain syystä ohjelma kysyi multa peilaamisesta, vaikka valintana oli vinyyli.

Leikkausasetukset

Valmis lopputulos näyttää tältä. Pientä säätöä tuli vielä ä:n pisteiden kanssa, jotka ei meinanneet pysyä paikallaan.




Seuraava ohjeistus tulee käsittelemään sitä, mitä voi tehdä fontille, joka on aivan liian kapea leikattavaksi. Tällaisia fontteja ovat esimerkiksi useimmat kaunokirjoitukset, jotka olisivat täydellisiä korttiaskarteluissa.